Kisaveikkaus avattu

Kisaveikkaus avattu

kisaveikkaus

Asiantuntijasivustoa ilman kelvollista kisaveikkausta ei voi ottaa vakavasti. Toisin kuin joillakin vähemmän asiantuntevilla sivustoilla,  asiantuntijaklubi on valinnut kisaveikkauksen moottoriksi/voimayksiköksi kymmenien ellei jopa satojen tarjouskilpailuun osallistuneiden palvelujen joukosta  Autosportin kisaveikkauksen, joka vaikuttaisi soveltuvan tarkoitukseen mainiosti.

Autosportin erinomaisella järjetelmällä kisaveikkaukset sujuvat täysin automaattisesti ilman, että yhdenkään asiantuntijan tarvitsee haaskata kallisarvoista aikaansa viestien pläräämiseen, pisteiden ynnäilyyn, äänestyksen avaamiseen ja sulkemiseen ym. turhaan ja tarpeettomaan. Lisäksi vastuu mahdollisista virheistä kuuluu yksinomaan Autosportille.

– Pyrimme täydellisyyteen ja haluamme tarjota käyttäjillemme ylivertaisen käyttökokemuksen sekä parhaan mahdollisen vastineen rahalle, linjaa asiantuntijaklubin klubimestari lausuntoa rukoileville toimittajille konjakkia merenrantahuvilansa terassilla siemaillen ja silmät ulapan takana häämöttävään horisonttiin katsoen. Olemme sen velkaa myös nimekkäille tukijoillemme ja sponsoreillemme.

Sivulle upotettu kisaveikkaus löytyy asiantuntijasivuston valikosta. Kisaveikkaus löytyy toki myös alkuperäiseltä sivustolta, http://gppredictor.com/

Homma on suhteellisen helppo:

1. Luo käyttäjätunnus (voit myös käyttää Facebook-tiliäsi, mikäli et halua uusia käyttäjätunnuksia ja salasanoja riesaksesi).

2. Päivitä profiilisi “My Team” > “Edit Profile” ja valitse tiimillesi nimi sekä kansalaisuus (suosittelemme tiimin nimeksi disqus-nimimerkkiä, tunnistamisen helpottamiseksi).

3. Liity kirjauduttuasi “Asiantuntijoiden Kisaveikkaus” -liigaan valitsemalla “Leagues” -> “Join League” ja hakemalla liigaa allaolevalla koodilla:

Asiantijoiden kisaveikkus -hakukoodi:
2982b89d1c8736f66884db0fd318c703

Vaihtoehtoisesti voit myös klikata linkkiä:
http://gppredictor.com/league/join/code/2982b89d1c8736f66884db0fd318c703

4. No niin. Nyt kaiken pitäisi olla valmista. Ei siis muuta kuin veikkaamaan. Klikkaa “My Predictions” ja vetele hiirellä kuskien naamat haluamiisi laatikoihin ja klikkaa “Save” tallentaaksesi valintasi. Se on siinä.

Palvelu huolehtii automaattisesti veikkauksen avaamisesta ja sulkemisesta, tulosten ja tilastojen päivityksestä, niiden näyttämisestä jne. Kirjoitushetkellä vuorossa on Itävallan GP, eli “My Predictions” -valinnat kohdistuvat automaattisesti Itävallan osakilpailuun. Tulokset, tilastot ja historia löytyvät “Leagues” linkin takaa ja ne päivittyvät pian kisan päätyttyä.  Eikö tämä olekin mahtavaa?

Veikkaukseen osallistuvan kannattaa pitää mielessään, että palvelu sulkeutuu automaattisesti 5 minuuttia ennen aika-ajon alkua. Tämän jälkeen muutoksia valintoihin ei voi tehdä.

– Hyvää juhannusta kaikille, toivottaa Klubimestari hyväntuulisena hyvästellessään huvilalleen tiedotustilaisuuteen saapuneet toimittajat ja noustessaan viehättävien naisseuralaistensa kanssa laiturilta upeaan luksusjahtiinsa merimatkalle, jonka määränpäätä voimme vain arvailla.

Mikäli on kysyttävää, ottakaa vuoronumero, jättäkää kommenttia tuohon alle niin asiantuntijaklubin asiakaspalvelun henkisen tuen spesialistit auttavat mielellään, kunhan kiireiltään joutavat.